Profiilissa Markku Wilenius Alkava vuosikymmen
on perustavanlaatuisen muutoksen aikaa. ”Ihmiskunta tulee ikään kuin
murrosikään. On aika itsenäistyä ja tulla vastuulliseksi omasta toiminnastaan”,
sanoo tulevaisuudentutkija Markku Wilenius. Martina Ahola
Teema: Afganistanin ja Pakistanin sota Pakistan
liittyi 2000-luvun alussa vastahakoisesti terrorismin vastaiseen rintamaan
Yhdysvaltojen puolelle. Maan ulkopolitiikka on perustunut pitkään islamististen
järjestöjen hyödyntämiseen. Afganistanin sota levisikin nopeasti Pakistanin
omalle maaperälle. Rauhan solmiminen talibanien kanssa
vakauttaisi todennäköisesti Pakistania. Vaikutukset Keski-Aasian entisiin
neuvostotasavaltoihin ovat sen sijaan arvaamattomia. Moeed Yusuf, Martina
Ahola, Joonas Pörsti, Taina Dahlgren, Noora Kotilainen
Pääkirjoitus: Mieluummin askelen edellä / Teija Tiilikainen Maailma palasina Itämeren suojelu Suomen ja Ruotsin käsissä /
Markku Ollikainen Venäjä näkee sotilaallisia uhkia kaikkialla /
Heikki Lehtonen Amazon myynnissä / Niina Sarkonen Kööpenhaminan pesänjakajat / Antto Vihma Puheenvuoro: Sosiaaliturvaa koko ihmiskunnalle / Timo Voipio ja Ronald Wiman Euroopan tulisi itsenäistyä ulkopolitiikassa /
Joonas Pörsti Kolumni: Bloggaava suurlähettiläs / Matti Laurén ja Juha
Mononen Mielipide: Historiallisten rinnastusten rajoituksista
Iran-kiistassa / Tytti Erästö Velvollisuus dokumentoida / Martina Ahola Loppuviite
Kirjat Kirjavieras: Tuhoaako siirtolaisuus Euroopan?
/ Henri Purje Railakkaasti liberalismin puolesta / Hiski Haukkala Kuka on juutalainen? / Olli Ruohomäki Tasapainotteleva Saudien valtakunta / Mari Luomi Peto pois nurkasta / Janne Hopsu Monta Kiinaa Afrikassa / Andrew Jones Kaikki on kyseenalaistettavissa / Vadim
Kononenko Kulttuurit kipinöivät Kaukasiassa / Ville
Ropponen Demokratia laahaa Venäjällä / Helena
Rytövuori-Apunen Uudet alamaiset / Johanna Nykänen